Etusivu | Uutiset | Jahtivinkit | Muumireseptit | Lahtaustarinat

Eläinaktivistit metsästäjien riesana

MielenosoittajaJalasjärvi, Etelä-Pohjanmaa - Pääkaupunkiseudulta kotoisin olevat Muumien Vapautus Rintama -terroristiryhmän jäsenet ovat pyrkineet estämään muumijahdin voimakeinoja käyttäen. Risupartaiset maihinnousutakkeihin ja nenälävistyksiin sonnustautuneet rynnäkköanarkovegaanit raivostuivat, kun heidän nälkälakkonsa muumien oikeuksien puolesta jätettiin niin valtamedian kuin metsästäjienkin taholta täysin huomiotta.

Kuusi nälkälakosta hengissä selviytynyttä aktivistia päätti turvautua koviin otteisiin; he hankkivat tukevaa kettinkiä ja kahlitsivat itsensä mottiin ajetusta muumilaumasta kiinni saamiinsa yksilöihin. Ryhmittymän organisaattori soitti paikalle TelaVision uutisryhmän, joka taltioi filmille koko kuvottavan välikohtauksen.

Muumit eivät tavallisesti juurikaan säiky ihmisiä, mutta hampunhajuisten hippien lähentely oli niilekin jo liikaa. Hämmentävään tilanteeseen joutuneet elikot alkoivat liikehtiä hermostuneena ympäriinsä, rusentaen ruhoissaan roikkuvat ekonarkkarit milloin toisiaan, milloin puiden runkoja vasten. Demonstraatio oli aktivistien osalta verisessä päätöksessään muutamassa minuutissa, ja metsästäjät pääsivät työhönsä ilman pidempiä viivytyksiä.

Miika Pershilla
toimittaja

© 2000-2020 Kristian Holvivuori - Telajärvi - 2020-08-21