Päättyneen muuminmetsästyskauden tilastoja on julkaissut muumistuskriittinen Irti muumeista ry. Yhdistyksen mukaan kauden loppusaldoksi tuli 313 kaadettua mumppaturpaa, joista 96 oli emakkoja, 115 täysikasvuisia uroksia ja 102 vasaa. Metsästäjiä menehtyi vain 32, vähiten sitten vuoden 1999. Kollateraalisen vahingon eli menehtyneiden sivustaseuraajien summaksi tuli 221 henkeä. Suurin osa sivullisista olivat sienes- ja marjastajia, jotka astuivat muumien ansapyynnissä käytettyihin jalkaväkimiinoihin. Miinoja on levitelty metsiimme jo lähes 30 000 kappaletta. Myös harhalaukaukset, helikoptereista levitetty napalmi ja kranaattien sirpaleet olivat suosittuja kuolintapoja.
Irti muumeista -yhdistys julkaisi raporttinsa Helsingissä mielenosoituksen kera, johon aktivisteja ja uteliaita sivustakatsojia saapui paikalle noin tusinan verran. Ylikomisario Ruben Karjuluoto Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että kokoontuminen hajoitettiin noin puolen tunnin päästä alkamisestaan kyynelkaasua ja kumiluoteja käyttäen, ja hippiaktivistit pamputettiin perinpohjaisesti ennen putkaan raahaamista. Karjuluodon mukaan kaikkia mielenosoittajia odottaa syytteet ainakin virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta sekä huumausainerikoksista.
Raporttia juhlittiin myös Telajärvellä paikallisten muumistajien peijaisissa. Paikalle tuli noin parisataa metsästäjää eri puolilta maatamme, ja juhlinta jatkui festarihengessä koko viikonlopun yli. Peijaisissa menehtyi kolme ja loukkaantui 60 henkeä. Isommilta haavereilta vältyttiin.
Hilkka Ynynen
toimittaja